Ylen oudot käsitykset kansainvälisyydestä

Yleisradion lakiasiainjohtaja Katri Olmo kirjoitti maanantaina 25.1. Ylen sivustolla Näkökulma-blogin, jossa hän käsitteli Ylen ohjelmaostojen tilaamista yksityisiltä tuotantoyhtiöiltä. Ostojen merkittävää lisäämistä ehdotti viime vuoden lopussa mediamarkkinoita selvittänyt Anssi Vanjoen työryhmä. Sen laatiman raportin käsittelyä jatketaan keväällä Ylen asemaa selvittävässä parlamentaarisessa työryhmässä.

Lakiasiainjohtaja viittaa blogissaan Suomen audiovisuaalisen alan tuottajia edustavaan SATU ry:hyn, joka on jo pitkään kannattanut ostojen lisäämistä. Ja nimenomaan Suomessa kehitettyjen ohjelmien ostamista. Mitä enemmän on kysyntää, sitä enemmän syntyy myös uutta yrittäjyyttä alalle, joka on myös hallitusohjelman yksi tavoitteista. Blogikirjoitus sisältää näkemyksiä, joihin on syytä puuttua.

Olmo väittää, että ”mitä enemmän Yle tilaa ohjelmia tuotantoyhtiöiltä, sitä todennäköisemmin verorahoja ohjataan monikansallisten yhtiöiden liiketoiminnan tukemiseen”. Hän puhuu kansainvälisesti toimivista yrityksistä protektionistisella tyylillä, joka ei kuulu EU-Suomeen.

Kaikki SATU ry:n jäsenet ovat suomalaisia yhtiöitä, jotka tekevät televisio-ohjelmia kotimaisilla kielillä, suomalaisille kanaville, työllistävät suomalaisia ja maksavat veronsa Suomeen. Se minkä maalaisia omistajia yhtiöillä on, ei vaikuta niiden suomalaisuuteen. Nokia, MTV ja Supercell ovat suomalaisia, vaikka niiden omistuksesta valtaosa on ulkomailla.

Yleisradiolla näyttää olevan kaksijakoinen suhtautuminen kansainvälisyyteen. Se ostaa tv-sarjoja, dokumentteja, elokuvia ja isojen urheilutapahtumien lähetysoikeuksia isoilta kansainvälisiltä toimijoilta samoilla verovaroilla ilman mitään ongelmia. Kotimaisten tuotantojen osalta yhtiöiden ulkomainen omistus näyttäytyy Ylelle kuitenkin pelottavana peikkona, joka vain vie kansalaisten verorahat.

Tuotantoyhtiöiden kansainvälinen omistus on merkki siitä, että ulkomaiset mediayhtiöt uskovat suomalaiseen tuotanto-osaamiseen ja haluavat kehittää sitä. Kansainvälinen verkosto mahdollistaa myös meillä kehitettyjen ohjelmaformaatin viennin, joka tuo Suomeen vientituloja. Sitähän haetaan myös monilla muilla toimialoilla.

Katri Olmo kirjoittaa kriittiseen sävyyn kotimaisten tuotantoyhtiöiden halusta kasvattaa liiketoimintaansa lisääntyvien Yle-ostojen myötä. Väite on omituinen: totta kai jokainen yritys ja toimiala haluaa kasvaa. Sen myötä Suomeen saadaan lisää työpaikkoja ja verotuloja, menestyviä ohjelmaformaatteja ja vientituloja.

Yhtä lailla hän antaa ymmärtää, että normaali kaupankäynti ohjelmaoikeuksilla olisi vastaan suomalaisten tavoitteita. Jo nyt Ylelle siirtyy tilatuista ohjelmista pääsääntöisesti 10 esityskertaa ja niihin liittyvät äärettömät pikauusinnat myös Yle Areenassa. Huomattavasti rajatummat oikeudet – ehkä tuo hänen mainitsemansa yksi esityskerta –  ulkomailta ostettuihin ohjelmiin on Ylelle kuitenkin ihan ok. Jostain syystä suomalaiset tuotantoyhtiöt pitäisi laittaa eriarvoiseen asemaan.

Harhaanjohtavaa kirjoituksessa on myös väite, että televisioyhtiöille Suomessa määritelty EU-direktiivin minimivaatimusta korkeampi 19 %:n velvoite ostaa ohjelmia eurooppalaisilta riippumattomilta tuotantoyhtiöltä loisi tuotantoyhtiöille varmat markkinat. Niin kauan kuin tuota kiintiötä mitataan lähetysajasta – kuten Yle tekee  – voi kiintiön täyttää lähettämällä pelkästään Suomen ulkopuolelta ostettua eurooppalaista sisältöä. Toki sen tulee olla tuotantoyhtiössä tuotettua, koska EU-direktiivillä on nimenomaan haluttu vahvistaa tuotantoyhtiöiden liiketoimintaa ja parantaa niiden neuvotteluasemaa myös julkisen palvelun yhtiöiden kanssa. Nyt on kuitenkin kyseessä Yle-lakiin kirjoitettavasta velvoitteesta hankkia kotimaisilla kielillä tuotettuja ja Suomessa luotuja ohjelmia.

Veronmaksajan etu on, että Yle tilaa parasta mahdollista sisältöä kilpailukykyiseen hintaan. Sitä saa kilpailluilta markkinoilta ja kotimaisilta tuotantoyhtiöiltä.

Stiina Laakso
Toiminnanjohtaja
SATU ry

Lue lisää toiminnanjohtajan blogista >

TAKAISIN YLÖS